Now the winter is coming, as every Game of Thrones fan knows. I do like it when the mornings get chilly and you start thinking about earmuffs, gloves, soft woollen coats and boots. The fireplace once again comes handy, and even the food changes: casseroles, porridge
Here's an example of the rare planted flowers in my garden, August Aster that blooms late in the summer. It has small white-lilac flowers, seems to grow anywhere and requires absolutely no care, other than that in the spring I pick away what's left of the previous summer's plants. The roots underground grow a new stem every year, and they have bloomed wildly every single summer since I got the first plants from my sister-in-law. In other words, a plant to my taste.
The unavoidable autumn theme is also here: everyone and their cousins should apparently be ashamed of how much wild berries we Finns leave in the forest every year, like you should be thrilled about different kinds of mushrooms and
Miten syksy on mennyt tähän asti? Vietin jokunen päivä sitten synttäreitäni, ja olen aina tuntenut itseni syksyn lapseksi, sekä kalenterimielessä että sään puolesta. Kiitos kaikille jotka noteerasivat päiväni, kunnon juhlat pidetään parin vuoden päästä jos vielä silloin heilun täällä.
Nyt talvi on tulossa, kuten jokainen Game of Thrones-fani tietää. Pidän siitä, kun aamut viilenevät ja voi alkaa pohtia korvaläppiä, hanskoja, villakangastakkeja ja saappaita. Takka on taas kiva olemassa, ja ruokakin muuttuu: pataruokia, puuroja ja kaakaota salaatin, grillipihvin ja jäätelön sijaan. Ruskan ansiosta Suomen luonto on kaunis syksyllä - kultaiset viljapellot, nurmikko joka kuura-aamuna onkin hopeinen ja tuulessa lentävät keltaiset lehdet.
Tässä yksi puutarhani harvoista istutetuista kukista, elokuun asteri joka kukkii loppukesällä. Siinä on pienet valko-violetit kukat, se kasvaa missä vain eikä tarvitse muuta hoitoa kuin että keväällä nyppii pois edelliskesän kuolleet varret. Maanalaiset juuret kasvattavat uuden varren keväällä, ja ne ovat kukkineet tarmokkaasti joka kesä siitä lähtien kun sain kukat veljenvaimolta. Siis kasvi minun makuuni.
Seuraavassa kuvassa jotain muuta joka kasvaa teitpä mitä tahansa. Minulla on tusinoittain vuorenkilpiä etupihalla - ne kukkivat alkukesästä ja pärjäävät hoitamatta, mikä on ilman muuta plussaa. Ne myös vievät yhä enemmän tilaa, ja tarkoitus olisi jakaa niitä, istuttaa uusiin paikkoihin ja antaa puutarhaharrastajaystäville, jotta nämäkin saisivat miettiä mihin ne tungetaan. Minä sain omani anopilta, joka epäilemättä näki mielessään kauniit isot kasvit täsmällisissä riveissä ilman rikkaruohon hiventäkään. No, ainakin ne ovat isoja.
Jokasyksyinen puheenaihe on myös palannut: jokaikisen suomalaisen pitäisi olla nolona siitä miten paljon metsämarjoja jää poimimatta, aivan samoin kuin pitäisi olla innoissaan sienilaaduista ja vaihdella reseptejä naapurien kanssa. Jokainen saa tykätä kantarellikastikkeesta jos haluaa, mutta minun puolestani sienet saavat jäädä metsään kasvamaan. Tiedättehän sanonnan että pitää poimia vain sieniä jotka tuntee - kuvassa ainoa laji jonka varmasti erotan muista. Marjoista taas voin tehdä puolukoista vispipuuroa, syödä lakkajäätelöä, laittaa mustikoita piirakkaan ja vadelmia kiisseliin, mutta miksi juuri minun pitäisi myös poimia ne? Samalla logiikalla ei voisi käyttää vaatteita joita ei ole itse tehnyt tai ajaa tehdastekoista autoa. Edesmennyt isäni oli marjastusfanaatikko ja saattoi poimia tusinan sangollista päivässä, mutta minut saa marjametsään vain jos lasten pitää viedä puolukoita kouluun, ja silloinkin on koko perheen projekti että saadaan kokoon muutama litra. Onneksi on tämä markkinatalous, jossa ei tarvitse itse osata ihan kaikkea, kunhan osaa jotain mistä joku muu on valmis maksamaan.
