The one who wants the power should not have it

In Finnish, they say that politics means taking care of things that belong to us all. I'm not a political person and usually don't really care who has the power, as long as I feel safe and can feed my family, and get medical help in case of emergency. Now the growing national debt makes it necessary to find ways to save money, and it is never easy to decide where to cut if you're choosing between medical care, schools, roads, elderly care or unemployment benefit - all important things. These are tough decisions, but the reason why I choose to discuss politics this once is the on-going presidential election in the U.S. 
The country claims to be the leading democracy in the world, and they call their president the leader of the free world. I do remember when one of my English professors (born and bred in Britain) told that Britain is not a democracy, due to the two-party-system. Another professor from the East Germany gave a lecture right after the wall had been opened, sounding really like he had wished Hitler to show up again. In the meantime, we also had another German

professor who was ashamed of being German because of the nazis, though he was born after the war. Europeans seem to understand that history is made by humans and consists of good choises and bad, some of which were the only options at the time.
In comparison to those examples, the Americans appear to be brain-washed with the divine knowledge that they live in the land of the free - with school shootings, scanty social security, the rich people in control and all-in-all being the world police. I can't think of another country where a presidential candidate would want to emphasize that he's filthy rich and is

known as a ruthless business man - where else would these be favourable characteristics? A lot can be said about the female candidate as well, but her worst sin seems to be standing by her man, whereas the business man boasts openly with his derogatory opinion on practically everyone but himself. You may think that this has nothing to do with non-Americans, but unfortunately we share the planet with them and their nuclear weapons, if they should get too excited about being great again.

In the old days, leaders could do a lot and not make it to the news - the old Soviet leader who liked his vodka a bit too much, and several presidents and kings (queens, even popes) have had their

share of secret lovers, corruption and tyrannic acts without consequences. Nowadays, the media tells everything, not only about the politician but also his family and anybody around, and even a good

person can see his/her career go down the toilet because of something that has nothing to do with political abilities. The only exception is Mr. Trump who can do or say whatever he wants, and still there are people who see him as a saviour. Or is it true that even "potus" is just a front man and the power lies somewhere else, and now they want Donald to be the icon? Illuminati confirmed...
I also find it odd that a candidate must raise an incredible amount of money to even have a chance -

so there are many capable, righteous persons who just don't happen to know the right people. Estonia got a new president just days ago, and I hadn't even known they were choosing one, whereas even little children have heard about the huge machinery (or theatrical act) where the Americans vote for a new leader. Many people claim that the politicians are just hungry for power, but someone must make the decisions, and we can't go back to the ancient Greek system, either. At this point I feel my inner feminist waking up and suppose it's time to let go of the subject - maybe we'll get back to that some day. Right now we are living in interesting times, just like the old Chinese curse imprecates. Enjoy the ride, and remember to get the popcorns before the next debate!
Suomessa on sanonta, että politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Minä en ole poliittisesti valveutunut enkä juuri piittaa kenellä on valtaa, kunhan tunnen oloni turvalliseksi, saan lapset ruokittua ja lääkärinapua on saatavilla hädän tullen. Nyt yhä kasvava valtionvelka pakottaa säästämään, ja valinnat ovat vaikeita, kun rinnakkain asetetaan terveyspalvelut, koulut, tiet, vanhustenhuolto ja työttömyysturva. Syy siihen että puhun tämän kerran politiikasta on kuitenkin meneillään olevat USA:n presidentinvaalit.
USAsanoo olevansa maailman johtava demokratia, ja he kutsuvat presidenttiään vapaan maailman johtajaksi. Muistan erään englannin professorin (syntyperäinen britti), jonka mukaan Britannia ei ole demokratia koska siellä on kaksipuoluejärjestelmä. Toinen, itäsaksalainen professori piti luennon juuri Berliinin muurin avaamisen jälkeen ja kuulosti siltä, kuin olisi toivonut Hitlerin ilmaantuvan takaisin. Toisaalta meillä oli myös toinen saksan professori, joka häpesi olla saksalainen natsien vuoksi, vaikka oli syntynyt vasta sodan jälkeen. Eurooppalaiset tuntuvat ymmärtävän, että historia koostuu ihmisten päätöksistä, hyvistä ja huonoista, ja monille niistä ei aikoinaan ollut vaihtoehtoa.
Amerikkalaiset sen sijaan on ilmeisesti aivopesty jumalaisella tiedolla että he elävät vapauden kansakunnassa - kaupan päälle tulee vain kouluammuskelut, surkea sosiaaliturva, rikkaiden harvainvalta ja tehtävä maailmanpoliisina. Missä muualla presidenttiehdokas korostaisi olevansa sikamaisen rikas ja tunnettu häikäilemättömänä bisnesmiehenä - missä nämä olisivat tavoiteltavia ominaisuuksia kansan johtajalle? Naisehdokkaastakin löytyy sanomista, mutta hänen suurin syntinsä tuntuu olevan pysyminen miehensä rinnalla, kun taas liikemies kerskuu avoimesti sillä miten hän halveksii käytännössä kaikkia muita paitsi itseään. Ajattelet ehkä että se ei koske meitä ei-amerikkalaisia, mutta valitettavasti olemme samalla planeetalla heidän ja ydinaseiden kanssa, jos he sattuisivat innostumaan liikaa uudelleenlöydetystä suuruudestaan.
Entisaikoina johtajat selvisivät monesta joutumatta uutisiin - vanha neuvostojohtaja joka piti vähän liikaa votkasta, monet presidentit ja kuninkaat (kuningattaret, jopa paavit) ovat harrastaneet salarakkaita, korruptiota ja tyranniaa ilman mitään seuraamuksia. Nykyään media kertoo kaiken, ei vain poliitikosta vaan myös perheestä ja kaikista lähipiirissä, ja moni hyvä tyyppi on nähnyt uransa valuvan viemäriin asioiden takia, jotka eivät mitenkään liity poliittisiin kykyihin. Ainoa poikkeus on herra Trump, joka voi sanoa ja tehdä mitä huvittaa, ja silti on ihmisiä joille hän on pelastaja. Vai onko niin, että jopa "potus" on vain keulakuva ja valta on jossain muualla, ja nyt on Donaldin vuoro? Salaliitto vahvistettu... (potus=president of the u.s. eli usa:n presidentti).
Minusta on hölmöä, että ehdokkaan pitää kerätä järjetön määrä rahaa jotta saa edes pienen mahdollisuuden, koska se tarkoittaa että on paljon kyvykkäitä ja oikeamielisiä ihmisiä jotka vain eivät tunne oikeita ihmisiä. Viro sai hiljattain uuden presidentin enkä edes tiennyt että heillä on valinta meneillään, kun taas jopa pikkulapset ovat kuulleet valtavasta koneistosta (ja suuresta teatterista) jonka kautta Amerikka äänestää uuden johtajan. Monet väittävät että poliitikot ovat vain vallanhaluisia, mutta jonkun täytyy tehdä päätökset, emmekä voi palata antiikin Kreikan systeemiin. Tässä kohtaa sisäinen feministini herää ja lienee paras päättää aiheen käsittely - ehkä palaamme tähän joskus. Juuri nyt elämme mielenkiintoisia aikoja, kuten vanha kiinalainen kirous toivottaa. Nauti matkasta, ja muista hommata popcornit ennen seuraavaa väittelyä!

Age becomes a number after thirty-five

Many of my loved ones reach some milestone of age this year: a dear cousin turned 50 and my brother will celebrate his 40th birthday later on. I don't feel any older, though; I just wonder who stole my toddlers and replaced them with grown-ups with opinions. My cousin had her party at the same place as ten years ago, and we forty- and fifty-somethings were just the same people as back then. But the next generation is not: ten years ago there were children and teens, plus a little baby, my youngest one; this year that young lady is ten, all other children have become young adults, and there was even a little baby, whose mother was a young lady at the time of the previous party. And yet my cousin and I are the same girls who used to stay there, at our Grandma's, playing in the attic, reading loads of books and going for a swim three times a day.

My three children also reach important ages this summer: the little lady turned ten, as mentioned above. Her birthday is usually a long series of parties, but this time we managed to restrict it to one occasion for the closest relatives and one for friends from school. Ten years ago we had two children in school and it was kind of a hard work to start all over again with a newborn baby, but today I'm grateful for this evening star in our life: with her, we still have something in common with her classmates' thirtysomething parents, and probably feel way much younger than we would if she hadn't showed up in our family.

The other daughter celebrated her 18th birthday and became officially of age. The driving school project goes on (with myself as instructor) but it's been left a bit aside because her school takes a lot of time and effort; more important to focus on the grades, because you still have the rest of your life to get that license. But it's also fun to have the theory lessons, discussing traffic and all kinds of regulations, and do the driving practise together - I can recommend learning to drive as a great mother-daughter -bonding experience! Maybe I'll let my husband have the pleasure when it's time for the youngest lady to learn to drive, because I was even our son's driving instructor - that, my friends, was a completely different case.

The son had his 21st birthday and would have been legally adult according to the old law. So, by the old laws and the new, I guess I must believe he's a grown man now. He's managed pretty well living on his own, rumour tells that he actually cooks, cleans and does the washes, so I guess that all the nagging and chores lists in his teens didn't go wasted. He's grown with PlayStation and You Tube and keeps his music collection in his phone, but yet he has had a very different childhood in comparison to the younger sister, who has her own smartphone, laptop and tablet, can't use a normal camera and spends far too much time watching videoblogs and tv programmes online.

Douglas Adams said it perfectly: as a child you take things for granted, at young age you are open to new solutions and gimmicks, but as middle-aged you think that the world is pretty much ready and you'd be perfectly fine with no more new inventions. I do use the new media, but still rather read my books in paper form, want to print out instructions and prefer grocery shopping list on a piece of paper instead of my phone. My children made it through the infancy without baby monitors (though they were invented long before my son was born) and I still don't have a robot vacuum cleaner or a 3D printer.
It is amazing how much the daily world has changed only in 20 years, and even more mind blowing to try and imagine the reality twenty or more years from today. When my grandmother was ten, she made porridge for her little brothers in a pot hanging over an open fireplace; now my youngest one is ten, and she loves oatmeal and always makes it in the microwave. I wonder if her great grandchildren will push a button in a machine or throw a little ball in a dehydrator, or will they just take a pill? My grannies thought they were old in their fifties but when I turn fifty, age is just a number - they do say that fifty is the new thirty these days. Birthdays fly by, but growing old is optional.
Monet läheiset saavuttavat tänä vuonna jonkin rajapyykki-iän: serkkutyttö täytti 50 ja velimies juhlii 40 vuottaan loppuvuodesta. Itse ei huomaa olevansa vanhempi; ihmettelee vain kuka vei taaperot ja toi tilalle aikuisia mielipiteineen. Serkku piti juhlansa samassa paikassa kuin 10 vuotta sitten, ja tuntui että me neli- ja viisikymppiset emme ole muuttuneet yhtään. Mutta seuraava sukupolvi on: 10 vuotta sitten juhlissa oli lapsia ja teinejä, sekä yksi vauva, meidän kuopus; nyt sama nuori neiti on 10, muista lapsista on tullut nuoria aikuisia ja paikalla oli kyllä yksi vauvakin, jonka äiti oli edellisten juhlien aikaan nuori neitonen. Silti minä ja serkku olemme aina vain samoja tyttöjä jotka lomailivat siellä isoäidin luona, leikittiin vintillä, luettiin kasoittain kirjoja ja käytiin uimassa kolme kertaa päivässä.
Omilla lapsillani on myös tärkeät synttärit tänä kesänä: pikkuneiti täytti kymmenen, kuten jo todettiin. Hänen juhlansa ovat yleensä olleet sarjatapahtuma, mutta tällä kertaa saatiin rajattua niin, että oli yhdet pippalot lähisuvulle ja toiset koulukavereille. Kymmenen vuotta sitten meillä oli jo kaksi koululaista ja oli rankkaa aloittaa alusta vastasyntyneen kanssa, mutta nyt olen kiitollinen tästä iltatähdestä: hänen ansiostaan meillä on jotain yhteistä luokkatoverien kolmikymppisten vanhempien kanssa, ja tunnemme itsemme paljon nuoremmiksi kuin jos hän ei olisi ilmestynyt perheeseen.
Toinen tytär vietti 18-vuotispäiviään ja tuli virallisesti täysi-ikäiseksi. Autokouluprojekti jatkuu (minä opettajana), mutta se on jäänyt vähän syrjään kun lukio vaatii aikaa ja työtä; arvosanat jaetaan nyt, sitten on loppuelämä aikaa hommata ajokortti. On ihan hauskaa käydä läpi teoriaa, puhua liikenteestä ja kaikista säännöistä ja harjoitella ajamista - opetuslupaharjoittelu on loistava äiti-tytär-bonding-kokemus! Ehkä annan miehen kokeilla sitten kun on kuopuksen vuoro opetella ajamaan, koska olin pojankin ajo-opettajana - se, rakkaat ystävät, oli vallan toisenlainen tapaus.
Poika täytti 21 vuotta ja olisi nyt vanhankin lain mukaan täysi-ikäinen. Kaipa sitä täytyy vähitellen uskoa, että hän on jo aikuinen mies. Hän on pärjännyt yllättävän hyvin omassa asunnossa, huhujen mukaan hän jopa kokkaa, siivoaa ja pesee pyykkiä, joten kaikki se nalkutus ja kotityölistat teinivuosina eivät menneet hukkaan. Hän on kasvanut PlayStationin ja You Tuben kanssa ja pitää musiikkikokoelmaa puhelimessa, mutta eli silti hyvin erilaisen lapsuuden kuin nuorempi sisko, jolla oli jo 9-vuotiaana älypuhelin, läppäri ja tabletti, joka ei osaa käyttää tavallista kameraa ja viettää aivan liikaa aikaa katsoen videoblogeja ja tv-ohjelmia verkosta.
Douglas Adams-sitaatti: "Nämä säännöt kuvaavat ihmisen suhtautumista teknologiaan. 1. kaikki, mikä on olemassa kun synnyt, on normaalia ja tavallista, ja osa maailman luonnollista toimintaa. 2. kaikki, mikä keksitään kun olet 15 ja 35 ikävuoden välillä, on uutta ja jännittävää ja vallankumouksellista, ja voit luultavasti tehdä siitä uran itsellesi. 3. kaikki, mikä keksitään kun olet yli 35, on luonnotonta ja turhaa." Douglas Adams sanoi sen tyhjentävästi: lapsena asiat ovat itsestäänselviä, nuorella iällä olet avoin uusille ratkaisuille ja jipoille, mutta keski-iässä maailma tuntuu valmiilta ja tulisit hyvin toimeen ilman uusia keksintöjä. Käytän kyllä uutta mediaa, mutta luen mieluummin kirjani paperimuodossa, tulostan käyttöohjeet ja kirjoitan ostoslistan käsin eikä puhelimen muistiin. Lapseni selvisivät vauvaiästä ilman itkuhälyttimiä (vaikka ne toki keksittiin kauan ennen pojan syntymää), eikä minulla ole vieläkään robotti-imuria tai 3D-tulostinta.
On ihmeellistä, miten paljon maailma on muuttunut vain 20 vuodessa, ja vielä oudompaa on kuvitella millainen todellisuus on yli 20 vuotta eteenpäin. Isoäitini keitti 10-vuotiaana aamupuuroa pikkuveljilleen avotakan padassa; minun kuopukseni on nyt 10 ja tekee mielellään kaurapuuroa mikrossa. Mitenkähän hänen lapsenlapsenlapsensa, painavatko nappia koneessa tai laittavat puuropallon kosteuttajaan, tai ottavat vain pillerin? Molemmat isoäitini olivat mielestään vanhuksia viisikymppisinä, mutta minulle se on pelkkä numero - nykyään sanotaan, että viisikymmentä on uusi kolmekymmentä. Syntymäpäivät vilisevät ohi, mutta ei silti tarvitse ruveta vanhaksi.