A Minority The World Forgot

My Instagram feed is, besides the U.S. politics, packed with stories about different groups and their problems - women, veterans, children, transgender people, people with all kinds of sexual  orientations (or lack of that), different races, ethnic groups and religions, competing about which one is the most oppressed and misunderstood. Observe: there's no way I'd belittle anyone's experience and my heart goes to everyone who feels bullied or discriminated for any reason. 
I simply came to think about one minority that no-one talks about these days. Do you know what these gentlemen had in common? Have you ever tried to write neatly with your left hand - there are two possible ways, of which none is good. Either you let the writing hand hang lightly on the text you just wrote and try not to smear it too much, or you turn the paper and try to write kind of above the line, which hurts your hand and the result is still not

good. The side of your hand gets dirty and people make fun of your problem. Some find it hilarious to see you write, and some say you're just pretending, because they know for a fact that people should use the right hand.
On my first day at school, the teacher ordered me to the chalk board in front of everyone and made me write my name with both my hands - when the result was obviously better with the left hand, she decided that I'd be allowed to use it for writing. Needless to say, she didn't make the right-handers to test their left hand writing. But I was still lucky, because my aunt had been forced to learn to use her right hand, although she had been clearly a left-hander even since a toddler - and still is. The chair in the other picture reminds me of the day I took the written test for my driver's license. There are thousands of class rooms equipped with this kind of furniture - good idea, and the writing board can be on either sides, but personally I have never encountered one assembled for left-handers. I passed my written test and even got the traffic signs right, but it was not easy to focus when my back started aching after the first five minutes and the papers just didn't fit on the table in any position.
Other nuisances for us are scissors, phones (especially wallet cases), buttons, zippers, knives, cake

servers, remote controls, doors, screwdrivers, screw tops, knitting and crocheting - to mention a few. The controls in most electric equipment are planned for right-handers. When I make coffee, the scale for the water amount is on the right hand side. Numeric keys are on the right side of a keyboard. There are guitars for left-handers, but not many have access to a such when they learn to play. Last but not least, it's impossible to leaf through a book or a magazine with your left hand, and I've never learned to do that with the right.
These examples are mostly first world problems, but I'm sure there are likewise challenges for left-handers in any culture. I won't even start with the view on the left hand as something bad, a hand reserved for dirty tasks. I have not heard of a language in which the

left would be associated as better or with "right" things, but in practically any culture the right is

 good, normal and, well - right. Being a left-hander must affect the way you see the world, and to a certain extent it makes your life more difficult compared with the right-handers. It can be seen as a handicap, but on the other hand, it also forces you to find solutions and work your way around many daily inconveniences. They do say that what doesn't kill you, makes you stronger - and there does seem to be a lot of famous and successful people who sign their autographs with the left hand.
Instagram-feediini tulvii, USA:n politiikan ohella, juttuja ryhmistä joilla on ongelmia - naiset, veteraanit, lapset, transsukupuoliset, erilaiset seksuaaliset suuntautumiset (tai suuntautumisen puute), eri rodut, etniset ryhmät ja uskonnot, kilpailemassa kuka on eniten sorrettu tai väärinymmärretty. Huom: en todellakaan vähättele kenenkään kokemuksia ja olen kaikkien niiden puolella, joita kiusataan tai syrjitään minkä tahansa syyn vuoksi.Tulin kuitenkin ajatelleeksi erästä vähemmistöä, jota ei ole edes mainittu pitkään aikaan.

Tiedätkö, mikä yhdistää 1. kuvan herroja? Oletko joskus yrittänyt kirjoittaa siististi vasemmalla kädellä - siihen on kaksi tapaa, joista kumpikaan ei toimi. Joko annat käden roikkua juuri kirjoitetun tekstin päällä ja yrität sotkea mahdollisimman vähän, tai käännät paperia ja yrität ikään kuin kirjoittaa rivin yläpuolelle, mikä sattuu käteen ja tulos on silti huono. Kädensyrjä sotkeentuu ja ihmiset nauravat ongelmallesi. Joistakin on hillittömän huvittavaa katsoa kun kirjoitat, ja toiset taas uskovat että teeskentelet, koska kaikki tietävät että oikea käsi on parempi.
Ensimmäisenä päivänä koulussa opettaja pyysi minut taululle kaikkien eteen ja käski kirjoittaa nimeni kummallakin kädellä - kun vasemmalla tuli selvästi parempaa jälkeä, hän päätti että saisin käyttää sitä kirjoittamiseen. Lienee turha mainita, että oikeakätisten ei tarvinnut testata vasemmalla kirjoittamista. Olin silti onnekas, koska tätini oli pakotettu kirjoittamaan oikealla, vaikka hän oli ollut vasenkätinen taaperosta saakka - ja on edelleen. Toisen kuvan tuoli muistuttaa siitä, kun olin autokoulun teoriakokeessa. Tuollaisia on tuhansissa luokkahuoneissa ja idea on hyvä, ja pöytäosa voi olla kummalla puolella tahansa, mutta itse en ole koskaan nähnyt livenä vasenkätisten versiota.

 Pääsin läpi kokeesta ja liikennemerkitkin menivät hyvin, mutta oli vaikea keskittyä kun selkää särki jo muutaman minuutin päästä ja kysymyspaperi ei sopinut pöytätasolle mitenkään päin.
Muita harminaiheita vasureille ovat sakset, puhelimet (varsinkin lompakkomallin kotelot), napit, vetoketjut, veitset, kakkulapiot, kaukosäätimet, ovet, ruuvimeisselit, kierrekorkit, neulominen ja virkkaaminen - muutamia mainitakseni. Sähkölaitteiden nappulat on suunniteltu oikeakätisille. Kun keitän kahvia, pannun mitta-asteikko näkyy vain jos se on oikeassa kädessä. Numeronäppäimet ovat näppäimistön oikealla puolella. On olemassa vasenkätisten kitaroita, mutta harvalla on sellainen käytössä kun opettelee soittamaan. On mahdotonta selata nopeasti vasemmalla kädellä kirjaa tai lehteä, enkä ole koskaan oikein oppinut tekemään sitä oikealla.
Nämä esimerkit ovat enimmäkseen rikkaiden maiden ongelmia, mutta olen varma että vasenkätiset kohtaavat samantapaisia haasteita kaikissa kulttuureissa. En edes aloita siitä, että vasenta kättä pidetään jotenkin pahana ja se varataan likaisia asioita varten. En ole koskaan kuullut kielestä, jossa vasen olisi parempi tai liittyisi "oikeisiin" asioihin, mutta käytännössä kaikissa kulttuureissa oikea on hyvä, normi ja - tosiaan, oikea. Vasenkätisyys vaikuttaa pakostakin siihen millaisena näet maailman, ja se tekee tietyssä määrin elämästä vaikeampaa kuin oikeakätisillä. Se voi olla este, mutta toisaalta se myös pakottaa keksimään ratkaisuja ja löytämään keinoja selvitä monista arjen hankaluuksista. Sanonta kuuluu, että mikä ei tapa se vahvistaa, ja toden totta maailmassa on paljon kuuluisia ja menestyneitä ihmisiä, jotka kirjoittavat nimikirjoituksensa vasemmalla kädellä.

Swear Eloquently Or Not At All

Every now and then you see memes and other texts claiming that people who swear a lot would have

a bigger vocabulary than those who don't. If this is true, why don't they demonstrate it by using new and imaginative curse words, instead of repeating the same vulgar idioms day in, day out? I'm a big fan of fictional characters who invent new powerful expressions and often manage completely without the actual swear words. One of these characters is Captain Haddock in Hergé's The Adventures of Tintin, who is drawn as a man of truly profane language, but most of his outbursts are actually just hilarious word combinations, though they certainly give substance to what he's saying. Another, more recent swearer is Claire Fraser, the time traveller in the novel series Outlander and the tv show based on the books - as a 20th century woman living in the 1700's, she must occasionally let some steam out and we hear the famous "Jesus H. Roosevelt Christ", which is not that obscene but coming from a lady doctor's mouth, enough to scare less cooperative patients or other people opposing to her opinions.

In addition to monotony, a thing that bothers me even more is the choice of those repeated words. In English, it's always the f-word, rarely seasoned with some bull-s or bloody h-l. But in Finnish it's even worse since everyone keeps repeating the equivalent to the English c-word, referring to the female anatomy. I get that young people don't know better, but why do women want to derogate their own body? Obviously I don't like any better the demeaning names for male anatomy, but it's not the same - the female concept is pronounced as something bad, cheap and vulgar, whereas the male body part sounds more like something stubborn but yet powerful. And for heaven's sake, don't talk about tits or titties, grown women have breasts! Especially in Finnish, we have a broad choice of less obscene but powerful words, and practically anything can function as cursing if you pronounce it right - how about rats, carebear or thunderbolt and lightning?

Now many of you think I'm a hypocrite, because who cares nowadays? I have managed nearly a half a century without swearing, because I try to be creative. I don't care about the habit itself - words are just words - but it would be fun to invent new ways of expressing your feelings, describing how the food tastes, commenting the traffic etc. There's this fancy innovation called adjectives, the words that you can use to tell what something is like.

Imagine the world where your grocery store seller would wish you a f-ing nice day, the daycarer told your toddler is a bloody idiot, and the bank teller asked how the hell you imagined that you could afford an apartment? The doctor asking what the devil is wrong with the patient, and the reverend telling the teenagers at church to sit down on their bloody asses and shut up? I bet that sounded nice, as you're not used to getting such language from me.
We don't always have to behave, but our actions and choice of words effect on how people feel about us. In some circles, constant swearing may be an effective way to get friends, success and authority. But somewhere else it is a sign of lacking education, manners and a simple common sense. You can live in both worlds, but make sure to know where you are before opening your mouth.
Tasaisin väliajoin törmää väitteisiin, että paljon kiroilevilla ihmisillä olisi laajempi sanavarasto kuin

niillä jotka eivät kiroile. Miksi he eivät sitten osoita sitä käyttämällä uusia kekseliäitä voimasanoja, vaan toistavat samoja alatyylisiä hokemia päivästä toiseen? Pidän fiktiohahmoista, jotka keksivät uusia ilmauksia, ja usein pärjäävät vallan ilman varsinaisia kirosanoja. Yksi tälläinen on Hergén Tintti-sarjakuvissa seikkaileva Kapteeni Haddock, jonka kielenkäyttöä kuvataan hyvin rumaksi, mutta jonka purkaukset ovat useimmiten vain hauskoja sanayhdistelmiä, vaikka antavatkin pontta puheeseen. Toinen, tuoreempi voimasanailija on Claire Fraser, Outlander-kirjasarjan ja tv-sarjan aikamatkaaja, joka on 1900-luvun nainen mutta elää 1700-luvulla. Hän tuntee joskus tarvetta päästellä vähän höyryä ja silloin pärähtää "Jeesus H. Roosevelt Kristus", joka ei ole kovin sopimaton mutta naislääkärin suusta kuultuna riittää säikäyttämään yhteistyöhaluttomat potilaat ja muut vastustajat.
Yksitoikkoisuuden lisäksi minua ärsyttää vielä enemmän sanat joita hoetaan. Englanniksi se on aina f-sana, joskus vähän maustettuna hevonpeellä tai jopa h-sanalla. Suomeksi on vielä pahempaa, kun kaikki hokevat englannin c-sanan vastinetta, joka viittaa naisen anatomiaan. Ymmärrän että nuoret eivät tiedä paremmasta, mutta miksi naiset haluavat halventaa omaa kroppaansa? On selvää etten pidä myöskään miehen anatomian nimityksistä, mutta ne eivät ole samanlaisia - v-sana lausutaan aina niin että se on jotain pahaa, mautonta ja hävytöntä, kun taas miehiset käsitteet tuntuvat viittaavaan johonkin itsepäiseen mutta vahvaan. Ja älkää Herran tähden puhuko tisseistä ja munkeista, naisilla on rinnat! Erityisesti suomen kielessä on rikas varasto vähemmän hävyttömiä voimasanoja, ja mikä tahansa toimii kirouksena jos äännät sen oikein - miten olisi rotta, halinalle tai tuhannen tulimmaista?
Monen mielestä olen tekopyhä, koska mitä välii nykyään? Olen selvinnyt melkein puoli vuosisataa kiroilematta, koska yritän käyttää kieltä luovasti. Ei itse tapa minua haittaa - sanat ovat vain sanoja - mutta olisi vaihteeksi kiva keksiä uusia tapoja ilmaista tunteita, kuvailla ruoan makua, kommentoida liikennettä jne. Kielessä on sellainen hieno keksintö kuin adjektiivit, ja niillä voi kertoa millainen jokin on.
Mietipä jos lähikaupan kassa toivottaisi sinulle helvetin mukavaa päivää, hoitotäti sanoisi että taaperosi on saatanan idiootti ja pankissa kysyttäisiin miten vitussa kuvittelit että sinulla on varaa ostaa oma asunto? Lääkäri kysyisi mitä pirua potilaassa on vikana, ja pappi kehottaisi teinejä kirkossa istumaan läskiperseilleen ja pitämään turpansa kiinni? Kuulosti varmaan kivalta, kun en yleensä käytä tuollaisia ilmauksia.
Aina ei tarvitse käyttäytyä hyvin, mutta toiminta ja sanavalinnat muokkaavat muiden käsitystä meistä. Joissakin piireissä railakas kiroilu voi olla tehokas keino saada ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Jossain toisaalla se kuitenkin on merkki sivistyksen, tapojen ja maalaisjärjen puutteesta. Voit hyvin elää molemmissa maailmoissa, mutta tarkista missä olet ennen kuin avaat suusi.

History happens in front of our eyes

As I promised earlier, I won't discuss politics - the blog about the U.S. election told how I felt about the outcome. However, we live in more interesting times than anyone could expect: huge

demonstrations, judges making decisions against their own government, the little people raising their voices, people who never cared becoming active. Never would I ever have thought that the world would anxiously watch what happens in the U.S., when federal organisations fight their own administration, scientists go on a march and women realise that women's lib is still an active mission. Did you see "I can't believe we still must protest this shit" and "My arms are tired from holding this sign since the 1960's"?

In a time like this, a journalist has always something to tell - every act or order creates a wave of protests, demonstrations or calling campaigns, and the world leaders don't know what to say, because

the new U.S. regime is really something else. I don't remember any dictators behaving or acting like

the legally elected gentleman living in the White House - and living in his golden tower, taking a vacation after two weeks in office, feeling bad because of all the protests, the poor thing! He was going to make the world stop laughing, but it hasn't really worked.

People talk about historic events like"Where were you when..." I'm afraid we are getting such an event very soon, but I do hope it's not an assassination or a declaration of war. History is made in front of our eyes, and it is painfully clear that something is coming - maybe a resignment, maybe an impeachment process, or perhaps the new regime gets a grip of reality and starts acting like it is supposed to in a democracy. The worst case scenario is the U.S. in a full scale war, all because a bully hurts everyones feelings. 

Now someone wonders, what does this have to do with you and I? The answer is simple: we only have this one planet, and in today's world thoughts and acts move with the speed of light.

I want to leave this place to our children in one piece. I want them to have the freedom to choose what they want to be, and that they can support their own children some day. I also want that they can walk the streets and feel safe, that they can love who they want to, and that they feel equally important, no matter of gender, colour, race, religion, occupation, looks or physical and mental capabilities - or taste in music, if you like. Notice that we don't need to be alike, we can have different interests, values and skills. But today's tip for adult life is: human rights are important and they apply for everyone, not only those in your team. Do to others as you would have them do to you. 

Kuten lupasin aiemmin, en puhu politiikkaa - blogi USA:n vaaleista riitti kertomaan mielipiteeni tuloksesta. Elämme kuitenkin mielenkiintoisempia aikoja kuin kukaan osasi odottaa: valtavia mielenosoituksia, tuomarien päätöksiä vastoin hallituksen kantaa, tavallinen kansa korottaa ääntään ja poliittiset nukkujat aktivoituvat. En olisi ikinä uskonut, että maailma seuraa ahdistuneena mitä tapahtuu Yhdysvalloissa, kun liittovaltion organisaatiot kapinoivat omaa hallintoaan vastaan, tiedemiehet lähtevät marssille ja naiset toteavat, että naisten vapautusliikkeellä riittää vielä töitä. Näittekö kyltit "En voi uskoa että meidän pitää vielä taistella tästä" ja "Käteni ovat väsyneet tämän kyltin pitelemisestä 1960-luvulta saakka"! 
Tälläisenä aikana journalistilla on aina jotain kerrottavaa - jokainen teko tai käsky sysää liikkeelle protestiaallon, mielenilmauksia tai soittokampanjoita, ja maailman johtajat eivät tiedä mitä sanoa, kun USA:n uusi hallinto on tosiaan jotain ihan muuta. En muista yhtään diktaattoria joka olisi käyttäytynyt ja toiminut kuten nyt Valkoiseen taloon laillisesti valittu herrasmies, joka asuu myös kultatornissaan, tarvitsee lomaa kahden viikon työrupeaman jälkeen ja on raukka pahoittanut mielensä kaikista protesteista! Hänen piti pakottaa maailma lopettamaan nauraminen, mutta se ei ole oikein onnistunut.
Historian käännekohdista kysytään usein "Missä olit, kun...". Pelkään, että sellainen käänne on tulossa, mutta toivon, että se ei ole salamurha tai sodanjulistus. Historia tapahtuu aivan silmiemme edessä, ja on tuskallisen selvää, että jotain tulee tapahtumaan - ehkä eronpyyntö tai virkavirhesyyte, tai ehkä uusi hallinto saa otteen todellisuudesta ja alkaa toimia niin kuin demokratiassa on tapana. Pahin uhkakuva on USA täysimittaisessa sodassa, ja kaikki siksi että öykkäri pahoittaa muidenkin mielet.
Nyt joku ihmettelee, miten tämä liittyy meihin? Vastaus on yksinkertainen: meillä on vain tämä yksi planeetta, ja nykymaailmassa ajatukset ja teot leviävät valon nopeudella. Haluan jättää tämän paikan ehjänä lapsillemme. Haluan heille vapauden valita mitä haluavat olla, ja että he pystyvät aikanaan auttamaan omia lapsiaan. Haluan myös, että he voivat tuntea olonsa turvalliseksi kadulla, saavat rakastaa ketä haluavat, ja kokevat olevansa yhtä tärkeitä - riippumatta sukupuolesta, väristä, rodusta, uskonnosta, ammatista, ulkonäöstä tai fyysisistä ja henkisistä ominaisuuksista, tai vaikka musiikkimausta jos niikseen tulee. Huomaa, että kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia, vaan meillä saa olla erilaiset kiinnostuksen kohteet, arvot ja taidot. Päivän vinkki aikuiseen elämään kuuluu: ihmisoikeudet ovat tärkeitä ja ne koskevat kaikkia, ei vain niitä jotka kuuluvat sinun jengiisi. Kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. 

Veni, vidi, vici - 2016 in retrospect

Congratulations, if you're reading this you survived 2016! It was an interesting year in this huge laboratory called Earth, and the mice were busy trying to make us believe that there was

 something truly evil about that particular ride around the Sun.

As always, there were terror attacks, natural disasters, wars and other conflicts - Brussels, Paris, Berlin, earthquakes, hurricanes, Crimea, Syria, Iran and global warming stayed in the headlines. Planes crashed, trains got wrecked, new viruses and diseases made appearance.  Some news were happier, as that the Paris climate change agreement may actually enter into force,

 and when the athletes of the world once again gathered at the Olympics, this time in Rio. Scientists made some progress within space research and created the first useful vaccine against Ebola virus. Some former leaders were found guilty and sentenced to prison for war crimes. 

However, when it comes to politics you can't always tell pros from cons. The European economy is at risk with the impending Brexit and this will also have consequences for the whole world, but there's always someone who benefits from political and economical convulsions. The US will never be the same after January the 20th, but we can only hope and pray that Donnie won't actually start a war, petty and impulsive as he is. If he faces the realities and listens to his more reasonable advisers, his presidency may not have to be a total disaster.

We fortysomethings faced our own mortality with the loss of many celebrities: David Bowie, Alan Rickman, Prince, George Michael and Carrie Fisher should still have been with us. Other big names to pass away were e.g. Umberto Eco, Nancy Reagan, Boutros Boutros-Ghali, Muhammad Ali, Gene Wilder, Shimon Peres and Fidel Castro. For myself, perhaps the biggest loss

was Leonard Cohen - I found out about his writing first, and learned to value the music and the amazing voice only later on.

On the personal level, I can say it was a very good year. My youngest one turned 10 and is no longer a little girl, but a young lady with interests, opinions and capabilities of her own - sometimes a ray of sunshine, sometimes a thunder clap, but always a joy to have around.

The older sister is taking her matriculation exams, became of age and got her driving license, and what I said about the little sister applies to her as well. With the

difference that an 18-year-old starts to feel alarmingly grown-up and mature, it's not easy to realize that my job is almost done there. 

As I told in the summer, our son moved away from home and it took some time to get used to that. But he's happy on his own, has a steady job and visits often, so what's there to hope for? His girlfriend is like a bonus daughter to us and it is a delight to see all our young ones together, joking and teasing each other - we must have done something right.
The secret of a happy life is to look for the bright side: I wouldn't mind being a millionaire living in Italy, but I'm not unhappy as it is, either. My man and I still do things together and laugh at each other's jokes, I like my job and my colleagues, get along with the relatives and have some good friends to cheer me up. Count your blessings, ignore the minor inconveniences and look forward to the brand new year you were given!
Onnea, jos luet tätä niin selvisit vuodesta 2016! Se oli kiintoisa vuosi laboratoriossa nimeltä Maa, ja hiiret tekivät kaikkensa uskotellakseen että juuri tämä kierros Auringon ympäri oli erityisen paha. Kuten aina oli terrori-iskuja, luonnonkatastrofeja, sotia ja muita selkkauksia - Bryssel, Pariisi, Berliini, maanjäristykset, hurrikaanit, Krim, Syyria, Iran ja ilmaston lämpeneminen pysyivät otsikoissa. Lentokoneet putosivat, junat törmäilivät, ilmestyi uusia viruksia ja sairauksia.
Jotkut uutiset olivat parempia, kuten että Pariisin ilmastosopimus ehkä sittenkin toteutuu, ja se kun maailman urheilijat taas kerran kokoontuivat olympialaisiin, tällä kertaa Riossa. Avaruustutkimus edistyi ja kehitettiin ensimmäinen toimiva rokote Ebola-virukseen. Entisiä johtomiehiä tuomittiin sotarikoksista.
Politiikassa on joskus vaikea erottaa mikä on hyvää ja mikä huonoa. Brexit horjuttaa Euroopan taloutta ja vaikuttaa myös maailmanlaajuisesti, mutta aina joku myös hyötyy taloudellisista ja poliittisista mullistuksista. USA ei ole entisensä tammikuun 20. päivän jälkeen, mutta voimme vain toivoa että pikkumainen ja äkkipikainen Donnie ei aloita oikeata sotaa. Jos hän vakavoituu ja kuuntelee järkevämpiä neuvonantajiaan, presidenttikausi ei välttämättä ole täysi katastrofi.
Me nelikymppiset jouduimme kohtaamaan oman kuolevaisuutemme monen julkkiksen poismenon myötä: David Bowie, Alan Rickman, Prince, George Michael ja Carrie Fisher otettiin pois kovin varhain. Muita tunnettuja lähtijöitä olivat mm. Umberto Eco, Nancy Reagan, Boutros Boutros-Ghali, Muhammad Ali, Gene Wilder, Shimon Peres ja Fidel Castro. Minulle suurin menetys oli ehkä Leonard Cohen - tutustuin häneen ensin kirjoittajana, ja opin arvostamaan musiikkia ja upeaa ääntä vasta myöhemmin.
Henkilökohtaisella tasolla vuosi oli erinomaisen hyvä. Kuopus täytti 10 eikä ole enää pikkutyttö, vaan nuori neiti, jolla on omat kiinnostuksen kohteensa, mielipiteensä ja taitonsa - joskus auringonpaisteinen, toisinaan ukkosmyrsky, mutta aina ilo läheisilleen. Vanhempi sisko kirjoittaa ylioppilaaksi, tuli täysi-ikäiseksi ja sai ajokortin, ja hänestä voisi sanoa aivan samaa kuin pikkusiskosta. Erona on se, että 18-vuotias tuntuu jo huolestuttavan aikuiselta ja kypsältä, ei ole helppoa tajuta että työ sillä saralla on pian tehty. Kerroin jo aiemmin että poika muutti pois kotoa ja siinä oli vähän totuttelemista. Mutta hän on itse tyytyväinen, käy töissä ja kyläilee kotona usein, joten mitäpä muuta voisi toivoa? Tyttöystävä on kuin tiimin bonustytär ja on ilo katsoa meidän nuoria yhdessä, vitsailemassa ja kiusoittelemassa toisiaan - ainakin jotain olemme tehneet oikein. 
Onnellisen elämän salaisuus on se, että etsii hyviä puolia: ei haittaisi jos olisin miljonääri ja asuisin Italiassa, mutta en ole onneton näinkään. Teemme yhä yhteisiä juttuja miehen kanssa ja nauramme toistemme vitseille, tykkään työstäni ja kollegoista, tulen toimeen sukulaisten kanssa ja ystävät piristävät tarpeen tullen. Huomaa ilonaiheesi, unohda pienemmät vastoinkäymiset ja odota innolla mitä upouusi vuosi tuo tullessaan!